sunnuntai 30. elokuuta 2015

Salmiakkia


Salmiakkilapaset, kuvan näin Facebookin Ihania lapasia!-ryhmässä.
Lankana näissäkin Gjestalin Janne, siitä olen löytänyt ihania värejä 
ja on pehmeämpää lankaa kutoa kuin Seitsemän veljestä joka on vuosien saatossa
 muuttunut jotenkin kovaksi ja natisevaksi.
puikot 3.5
koko pieni aikuinen
langankulutus 82g

Minionit hyökkää!!


Erään mainoksen mukaan; mistä niitä oikein tulee??
No puikoiltahan näitä tippuu. 
Tällä kertaa kahdet lasten kokoa ja yhdet aikuiselle. 
Kaikissa näissä on mukana heijastinlankaa simissä.
puikot 3.5
lanka Gjestal Janne
langankulutus 56+60+82g 

Räsymattosukat


Pitihän sitä kokeilla tätäkin. 
Seitsemän veljestä raitaa puna- ja sinisävyisenä. 
Tiimalasikantapää taas pitkästä aikaa, alkaa jo sujua paremmin.
puikot 3.5
silmukoita puikolla 14
langan kulutus 130g
koko n. 38-39

perjantai 7. elokuuta 2015

Kätyrit vs. Minions


Tässä ensimmäiset kaksi paria Minioneista, tai Kätyreistä kumpia nyt lienevätkin. Aikaisemmin olivat enemmän Minioneita ja niiksi itse nuo miellän.
Itse en osaa päättää kumpi malli on parempi, enemmän vai vähemmän sinistä?
Jo alunperin tein päätöksen, että nämä jäävät ilman henkseleitä ja suuta, tällä kertaa less is more ja vain silmät ovat tärkeät.

Syksy alkaa taas lähestyä ja koska nämäkin on suunniteltu koululaisten sormia lämmittämään niin lisäsin ohutta heijastinlankaa silmien harmaaseen osuuteen. Vaikka langan määrä tuntuu pieneltä niin se heijastaa kuitenkin hyvin. Ja heijastin on aina mukana!

Lankana on Gjestalin Janne, silmissä käytin lankakorin jämiä, lienevät seiska veikkaa.
Puikot 3.5 ja molemmat lapasparit painavat 70 g.

torstai 6. elokuuta 2015

Vauvansukkia Tays:n keräykseen


Kesälomalla autossa istuessa tuli kudottua
pienen pieniä sukkia. Nämä olivat hyvää matkatekemistä,
ei tarvinnut seurata ohjeita ja valmistuivat nopeasti.

Sukat lähtevät Tays:n vauvansukkakeräykseen,
ryhmä löytyy Facebookista ja sinne ovat tervetulleita ihan kaikki.
Sukkia viedään sairaalaan neljästi vuodessa.
Toivonkin, että kaikki jotka tämän lukevat, kutoisivat yhdet pienet sukat
lämmittämään pieniä varpaita.

Netissä on monia vauvansukkakeräyksiä ja vauvansukkien ohjeita.
Useilla ohjeilla ainakin minä saan aikaan liian isoja sukkia.
Olen tehnyt samoilla ohjeilla, mutta silmukoita puikolla on ollut kymmenen sijasta kahdeksan.
Turkooseissa lankana on Novitan Wool, kolmosen puikot ja lankaa kului yht. 40g kahteen pariin.
Loput sukat ovat Dropsin Fabelia, puikot 2.75.
Lankaa kului tummansinisiin 38g, harmaisiin 22g ja värikkäisiin 40g.


Ja mitkä nämä ovat? Tälläisen "parin" löysin sukkapussista.
Sattuuhan sitä kun autossa kutoo ilman sen kummoisempaa ajatusta.
Näille pitää siis tehdä vielä parit...